Tekstit

Rakentelen kakkosettia arkeen

Kuva
Highendiä hipova peruskalusto alkoi huoltotoimen jälkeen tuntua raskaalta välineeltä yhä useammin arkiseen radion kuunteluun. Putkipohjainen integroidu Pathos Logos vahvistin kävi a-luokkaisena varsin lämpöisenä jo tunninkin kuuntelulla.   Päädyin suunnittelmaan aluksi ns kakkossettiä ja siihen ajattelin Behrigerin B2031A aktiivit ja niitä ajamaan sitten sympaattinen Quad Vena. Pienessä Venassa on hyvät liitännät, mm Bluetooth, optisia lähtöjä ja kahdet rca:t. Pääteteho on 2 x 90W 4ohmiin. Jälkimäinen on hyvä piirre, jos ja kun jatkossa haluan kokeilla passiivisia jalustaboxeja Truthien sijaan. Varmaan jossain kohtaa näin käy ( ja näin kävi useamman kerran)                       .     En   ollut Truthien ääneen kovin tyytymätön vallankin kajareiden hinnan huomioiden. Trutheissa saattaa dipeillä säät ää ääntä ja perussoundi on aika ok. Katsotaan sitten miten tämä 2-setti etenee. ( Ajan myötä Behringerit ...
Kuva
    Vuodenaika lauluja Ohi syyskuun, l äpi repaleisen lokakuun, kaipuun kaljakori kilisee, yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu Heikki Salo, Miljoonasade Marraskuu Taas syksy on - on jo lokakuu koivikon lehdet kellastuu. näin kesä tää nyt kohta taakse jää muistos koitan säilyttää, di dub din dintii ai ai aj Irwin Goodman Syksyn sävel Nyt kivet jäätyy, meri hiljaa kalpenee Niin moni päätyy yksinäiseen huoneeseen Taas kesään seuraavaan mä katson toivoen Sä ehkä saavut myötä sen Hector /Cumulus Länsituuli

Patos Logos MK1

Kuva
Vuoden 2019 ensimäisinä päivinä ajauduin päivittämään kolmisen vuotta hyvin palvelleet Cyrus Vs2 etusen ja MF A308 päätteen. Tilanteeseen ajauduin, kun tuli pistäydyttyä kivijalka kaupassa Vuosaaressa. Sain sieltä mukaani koekuunteluun Pathos Logos integroidun. Hyvinkin nopeasti koekuunteluissa kävi selväksi, että tämä 22 kiloinen, lämpimänä käyvä järkäle tarjooa jotakin oleellisesti enemmän, kuin aiempi kalusto. Ääneen tuli enemmän detaljea, kaikuja ja herkkyyttä, vain jotkut matalat äänet tuntuivat kuin liedontuvan. Sävykkyys matalissakin kuitenkin kasvoi. Voima riittää hyvin ajamaan magnetostaatteja, patarummutkin ovat iskevät. Pathos tarjoaa 110W kahdeksaan ja tuplaa oikeaoppisesti tehot neljään ohmiin ollen 220W. Pathos Logos on hybridi, jonka etuaste toimii kokonaan a-luokassa ja Jfeteillä tehty pääteastekin  lähelle 15 wattia. Vahvistimen ylimitoitetut muuntajat ja isot suodinkondensaattorit kertovat, että laite on tehty vanhanliiton hengessä ilman säästöajatuksia. Lisä...

Ainainen suuri paluu

Kuva
Kuinkas sitten kävikään. Phonarien jälkeistä Kef-aikakautta kautta kesti vain rapiat kolme kuukautta, vuoden 2019 tammikuusta huhtikuun alkuun. P-kutoset olivat soimassa sentään puolitoista vuotta. Paljonhan siirryin noina aikoina  kuulokekuunteluun. Mietin jopa, että oikeastaa lopetan koko kajarisoiton. Lopputulos kutenkin on, että kajarikuuntelu on se mikä aina vain vetää puoleensa. Kaiutinvalinnassa päädyin 12 vuoden jälkeen uudestaan Magneplanareihin. Olin aikonaan luopunut ko. ämyristä paneelien ison koon ja dynaamisemman äänen kaipuun tiimoilta. Ottaisin kyllä mieluusti pikkukajarin joka soisi vastaavasti. En vain ole tavannut sellaista pikkukaiutinta. Nyt kotimme yhteiseen olohuoneeseen asettuivat jälleen magnetostaatit. Tällä kertaa Magnplanar 1.7 paneelit. Ovat kyllä kuin isot ladonovet, mutta ääni on sitä tasoa, että menkööt nyt. Enemmän tarinaa ja mittauksia yksipiste seiskasta löytyy mm Hifimaailma 1/2012 lehdestä. Siellä todetaan Maggien 1.7 olevan eräs parh...

Kaiutin downgreidaus

Kuva
Herätän taas henkiin tätä vanhaa bloggeria. Tuli alkuvuodesta 2019 downgreidattua äänentoisto kalustoa. Kyseessä on kaiutinpäivitys. Aiemmat vuoden 2017 Hifimaailman testivoittajat Phonar P6  kaiuttimet korvaantuivat jonkin verran kompaktimmilla vuoden 2013 testivoittajilla Kef R500 kaiuttimilla. Syyt downgreidaukseen ovat vähälle jäännyt kaiutinkuuntelu, vaihtelun halu, sekä olohuoneen funktio yhteisenä tilana. Jäljestä päin on käynyt mielessä, että Phonareista olisi kyllä saannut vielä hienon äänen nykyisen kaltaisella oheiskalustolla. Vuonna 2018 kuitenkin vakavampi musiikinkuuntelu siirtyi paljon kuulokkeille. Kuulokekuuntelu hyvillä kuulokkeilla on antoisaa ja ei häiritse muita huoneistossa asuvia. Kuulokkeista ja niiden kuviosta voisin tehdä oman jutun myöhemmin. Olin tietoinen syksyllä 2018 markkimnoile tulleesta uudistetusta Kef R-sarjasta. R500 mallia vastaa nyt uusi R5. Asia ei kuitenkaan suuremmin nostanut intohimoja. Olen koekuunnellut tuon uuden mallin. Kaiut...
Kuva
Virtajohdot Kaapelien erot ovat ikuisuusaihe. Asiaa olikin joustava selvitellä melko loputtomalta tuntuvana hellekesänä. Virtakaapeli asia nousi esiin sivujuonteena vahvistin päivityksen ohessa. Halusin kokeilla virtajohtojen vaikutusta vahvistimien äänen luonteeseen. Kuuntelussa vahvistimina olivat Sheng Ya-10 putkihybridi ja Bow Wazoo integroitu transistori. Kokeilin kolmea edullista, alle 100 euron diy kaapelia, pituudet vaihtelivat 1,8 m - 2,3 m. Kaapelien sisärakenteet vaihtelivat 1,5 mm vahvuisesta kiinteäkuparisesta 7 mm paksuun säikeiseen kuparipunokseen. Johtimen ulkovaipat olivat myös eri pvc materiaaleja. Kaapelien vaikutus äänen oli yllättävän selvä. Äänenlliset selvät erot voidaan jakaa äänensävyn suhteen viileisiin, tiukka soundisiin ja pehmeämmin soiviin kaapeleihin. Itse pidin eniten pehmeämpi äänisistä johdoista, joissa äänet eivät fokusoituneet äänikuvan keskelle. Virtakaapelin vaikutus laitteiston ääneen oli hyvin selkeä ja helppo hahmottaa. Paksuin fyysin...

MUSTAT LAATIKOT PALASIVAT

Kuva
The Two Channel Audio Amplifier-Suomalaista vahvistin osaamista maailman huipputasolla. Kyse on Matti Otalan projektista ennen jenkkeihin suuntautunutta kehitystyötä Harman Kardonin Citation XX hankkeen parissa. Tämän harrastuksen eräs mukava piirre on tietty ennustamattomuus ja yllättävät käänteet. Tarjoutuikin yllätten tilaisuus uppoutua yhä syvemmälle varsin tuntemattomaan suomalaiseen vahvistinkultturiin. Suomeahan pideätään kyllä jo hyvänä kaiutinvalmistus maana. Kaiutinmerkkejä meillä on yli toistakymmnetä, mutta vahvistinmerkkejä on taas hyvin rajattu määrä. Nimet Pännäri, Köykkä, Ohvo ja Ottala eivät varmaankaan avaudu hifi harrastuspiirin ulkopuoliselle tahoille. Soisi, että aikanaan kyseisesten herrojenkin maine kasvaa ja leviää. Pienten tuotantomäärien tiimoilta laitteiden tuotenimet ovat usein suoraan sidoksissa suunnittelijaansa. Itsellänikin on vuosia soinnut pelkkä Pännäri-etunen ja joillakin tutuilla on taas soitannossa Köykän putkipäätteitä. Joillekin made in finl...