Jalustakauitin historiaa vuosilta n 2013 - 2023

Sonus Faber Consertino Domus

Likipitäen kymmenen vuoden kuluessa olen ehtinyt koekuuntella ja omistaa jonkinmoisen joukon jalustakaiuttimia. Jalustakaiuttimet olivat minulle toki tuttuja juttuja. Eeppiset Hifi-12/2 ja Hifi-10/2 olivat minulla ainoina toistimina viisi pitkää vuotta 1992 - 1997. Sittemin alkoi isojen kaiuttimien aika, joka kestikin liki 2020 saakka. 

Tämä katsaus katsoo enemmän taaksepäin, kuin tähän hetkeen. Joskus kesällä 2012 hankin silloin pysyvämmäksi aiotun ja oikein innoväriseksi maalautetun Aurelia Magenta parin. Olin sitä ennen omistanut jokin kuukauden Epos 12 SE:t. Magentat olivat minulla reilun puolisen vuotta. Kaiutin soi puhtaasti ja ilmavasti leveällä sijoittelulla. Palasin kuitenkin tuolloin kiehtovien elektrostaattien ja magnetostaattien kuuntelijaksi vuosiksi. 

Joskus 2017 paikkeilla alkoi jälleen orastaa halu testailla omin korvin ja omassa tilassa laadukkaiksi katsottuja jalustapömpeleitä. Ajattelin tuolloin keskeisesti kakkosetin kokoamista. Ensimmäisiä kokeiluun tulleita tuolloin olivat Penaudio Rebel Two, sekä testiyllättäjä Tannoy Eclipse One. Samoihin aikoihin oli jonkin ajan soimassa Totem Dreamcatcher. Kaikki olivat omalla tavallaan ihan hyviä kaiuttimia. Jatkoin kuitenkin Magnepaneilla 2020 alkuun.

Paneeleista lopullisen luopumisen jälkeen kuunteluun tulivat 2020 paikkeilla Sonus Faber Consertino Domus, joka oli mukavan hieno kapistus. Sitten piti tietenkin testata myös Genelec 8030A ja kilpaileva halpis Behringer 2030A. Tämä jälkimäinen oli äänellisesti ihan ok, mutta koko oli liian järkälemäinen olohuoneeseen. Lisäksi aktiivit vaativat aina sen verkkojohdon.


Penaudio Rebel Two kesällä 2017 Hieno kotelo ja ääni on pelkistetty, melko neutraali. Puutalossa ja melko isossa tilassa matalat oli niukat.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koettuja Laitteistoja

Rakentelen kakkosettia arkeen

VÄLIJOHTO TESTI TOUKOKUU 2009